Sujuvaa seksuaalikasvatusta pienille lapsille

Tulossa taas keväällä 2022!

Tällä luennolla pureudutaan alle kouluikäisen lapsen seksuaalikasvatukseen. Luento on suunnattu erityisesti vanhemmille ja lasta odottaville, ja myös muut lähiaikuiset ja lapsiperheiden sekä lasten kanssa työskentelevät ovat tervetulleita. Luento järjestetään Zoom-sovelluksella, joka osallistujilla tulisi olla hyvissä ajoin ladattuna valmiiksi.

Kuinka vastata lapsen yllättäviin kysymyksiin vauvojen alkuperästä, miten reagoida, kun lapsi räplää sukuelintään ja kuinka voisi parhaiten toimia niin, että toimiva keskusteluyhteys ja luottamus kantaisivat nuoruusvuosiin asti? Muun muassa näihin kysymyksiin pohdimme vastauksia ja yleisö on tervetullut esittämään omia kysymyksiään vaikka jo etukäteen ilmoittautumisen yhteydessä.

Tässä palautteita aiemmilta luennoilta

”Kiitos herättelevästä luennosta. Tyylisi puhua aiheesta oli ihanan luonteva ja rento. Tuli tämä luento juuri sopivaan aikaan 3-vuotiaan pojan äitinä.”

”Kiitos hyvästä ja selkeästä luennosta! Toit upeasti esiin, kuinka laaja käsite seksuaalisuus on ja kuinka seksuaalikasvatus alkaa jo vauva-aikana. Erittäin hyvä myös hieman vanhempien lasten äidille, muistaa hyvän keskusteluyhteyden luomisen tärkeyden.”

”Todella mielenkiintoista asiaa, ihanan mutkattomalla asenteella.”

”Paljon puhetta ja ajatuksia taaperon ja leikki-ikäisen seksuaalisen kehityksen tukemisesta. Tukea vanhemmille ja vahvistusta omille ajatuksille.”

Luennon hinta on 35 €. Ilmoittautuminen on sitova. Esteen sattuessa paikan voi luovuttaa toiselle henkilölle.

Lämpimästi tervetuloa!

Sujuvaa seksuaalikasvatusta koululaisille

ma 13.9. klo 17.30-19

Tällä luennolla käsitellään alakouluikäisen seksuaalisuutta ja seksuaalikasvatusta. Luento on suunnattu erityisesti alakouluikäisten lasten vanhemmille, ja myöskin muut lähiaikuiset ja kyseisen ikäryhmän kanssa työskentelevät ovat tervetulleita mukaan.

Mitä ja missä vaiheessa kertoa kuukautisista? Kuinka tukea lasta asettamaan ja kunnioittamaan omia rajojaan? Miten keskustella lapsen kanssa hänen näkemästään pornosta? Millaisia ihmissuhdekuvioita on teini-ikää lähestyvällä? Kuinka ylläpitää luottamusta ja keskusteluyhteyttä nuoruusvuosiin asti?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin pureudumme ja luennolla on tilaa myös yleisön omille kysymyksille ja keskustelulle.

”Helpottunut olo – ei tämä olekaan rakettitiedettä! Auttoi löytämään ja pohtimaan omia kipukohtia ja haasteenpaikkoja.”

”Rento, lämminhenkinen luento aiheeseen. Sinulla on ihanan luonteva asenne aiheeseen ja toivon että sama onnistuu itseltänikin yhtä hyvin tämän jälkeen. :)”

”Olet tosi ihana, fiksusti asioista kertova ja hyvä esiintyjä. Kiitos paljon, että näitä järjestetään. Mukavan rauhallinen tilaisuus, jossa ei tarvinnut pelätä kysymistä eikä nolostella.”

”Lähestyt aihetta kuin aihetta ammattimaisesti, kuitenkin pilke silmäkulmassa. Luennolla käsiteltiin seksuaalisuutta laajasti ja keskustelulle oli hyvin tilaa.”

”Hyviä käytännön vinkkejä ikätasoon nähden ja todellisiin tilanteisiin.”

”Kiitos lämminhenkisestä, keskustelulle tilaa antavasta luennosta sekä tuoreista näkemyksistä ja pointeista.”

Luennon hinta on 35 €. Ilmoittautuminen on sitova. Esteen sattuessa paikan voi luovuttaa toiselle henkilölle.

Lämpimästi tervetuloa!

Sujuvaa seksuaalikasvatusta teineille

Tulossa seuraavan kerran keväällä 2022!

Tällä luennolla käsitellään teini-ikäisten seksuaalisuutta ja seksuaalikasvatusta. Luento on suunnattu erityisesti yläkouluikäisten lasten vanhemmille, ja myöskin muut lähiaikuiset ja kyseisen ikäryhmän kanssa työskentelevät ovat tervetulleita mukaan.

Miten osoittaa nuorelle olevansa käytettävissä kuitenkin liikaa tuputtamatta? Kuinka pitää yllä hyvää keskusteluyhteyttä ja olla nuorelle luottamuksen arvoinen? Miten edistää nuoren seksuaaliterveyttä ja tarjota tälle riittävät eväät elämään? Kuinka puhua, jotta nuoren identiteetti saisi kehittyä mahdollisimman turvallisessa ilmapiirissä?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin pureudumme ja luennolla on tilaa myös yleisön omille kysymyksille ja keskustelulle.

”Kiitos aivan mahtavasta luennosta!”

”Kiitos 🙂 paljon ajatuksia herättelevä”

”Kiitos huipusta luennosta :)”

”Lämmin kiitos Anna-Riitta tosi hyvästä luennosta! Oli mielenkiintoista asiaa ja rakensi kyllä ajatusta jo pian käydyn 1 ja 2 kurssin jatkoksi.”

”Kiitos Anna-Riitta! Mukava oli olla mukana.”

Luennon hinta on 35 €. Ilmoittautuminen on sitova. Esteen sattuessa paikan voi luovuttaa toiselle henkilölle.

Lämpimästi tervetuloa!