Mitä on seksipositiivinen seksuaalikasvatus?

Mitä on seksuaalikasvatus?


Seksuaalisuus on osa ihmistä kohdusta kuolemaan ja sen vuoksi seksuaalikasvatustakin annetaan ihan kaiken ikäisille, myös lapsille. Itse käytän tietoisesti sanaa seksuaalikasvatus, vaikka esim. Väestöliitossa tarjotaan käyttöön termiä kehotunnekasvatus. Se kyllä ihan hyvin kuvastaa sitä, mistä pienten lasten seksuaalikasvatuksessa on kyse, ja tarjoaa neutraalin sanan myös sellaisille ihmisille ja yhteisöille, joille seksuaalisuus on vaikea asia, jopa tabu. Itse kuitenkin haluan tehdä nimen omaan työtä tuon tabun rikkomiseksi ja saada ihmiset ymmärtämään, kuinka laajasta asiasta seksuaalisuudessa on kyse, ja kuinka se voi olla ihan luonteva osa elämäämme.

Seksuaalikasvatus on kaikenlaista ohjaamista, opettamista ja valistamista seksuaalisuuden kysymyksissä ja teemoissa ja sitä voidaan tehdä ihan vauvasta vaariin, mielellään jo ennen vauvan syntymää vanhempia kasvattamalla. Seksuaalikasvatus on aina kohderyhmälle sopivaa, eli eri ikäisille ja eri elämäntilanteissa oleville seksuaalikasvatus on erilaista mitä tulee sisältöihin ja menetelmiin. Esimerkiksi seksistä ei puhuta pikkulapsille, ellei lapsi sitten itse kysy mitä seksi on, jolloin on parempi, että sinä hänen iälleen ja kehitystasolleen sopivalla tavalla kerrot asian sen sijaan, että lapsi kysyy seuraavaksi vaikka pihan isommilta kavereilta tai opittuaan kirjoittamaan ja käyttämään laitteita etsii tietoa netistä.

 

Mitä seksipositiivisuus tarkoittaa?


Seksipositiivisuus tarkoittaa sitä, että suhtaudutaan myönteisesti seksuaalisuuteen ja seksiin, nähdään ne positiivisina voimavaroina ihmisen elämässä ja hyväksytään ihmisten moninaiset tavat olla ihmissuhteissa, tehdä tai olla tekemättä seksiä ja ilmentää seksuaalisuuttaan, tietenkin sillä ehdolla, että ne eivät loukkaa kenenkään toisen seksuaalioikeuksia. Seksipositiivisuus ei siis ole sitä, että kannustetaan kaikkia harrastamaan seksiä kaikilla eri tavoilla.

 

Mitä sitten on seksipositiivinen seksuaalikasvatus?

 

Lyhyesti sanottuna se on seuraavia asioita: Se on myönteistä suhtautumista siihen, kun lapsi tutkii omaa kehoaan ja löytää siitä nautintoa. Se on sitä, ettei välttele lapsen kysymyksiä, ihmettelyä ja keskustelunavauksia seksuaalisuuteen liittyen. Se on mahdollisimman konkreettista ja inklusiivista puhetta, jonka jäljiltä lapsi ei myöhemmin nuoruudessa tai aikuisuudessa mieti, tekeekö väärin tai onko vääränlainen, kun jokin asia ei olekaan niin, kuten hänelle on kerrottu. ”Se on sellaista mitä aikuiset tekee sitten kun ne tosi paljon rakastaa toisiaan.” Tämä selitys seksistä pitää sisällään sen, että a) seksi kuuluu vain aikuisille ja b) seksiin liittyy aina rakkaus, vaikka lapsen kokemus myöhemmin elämässään voi olla ihan muuta. Lisäksi seksipositiiviseen seksuaalikasvatukseen kuuluu toki se, että välittää lapselle myönteisiä asenteita esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan ja pitää kaikenlaisia kehoja arvokkaina.

Tämä kirjoitus julkaistiin alun perin uutiskirjeessä. Mikäli haluat jatkossa saada kuukausittain ilmestyvän maksuttoman uutiskirjeeni seksuaalikasvatuksesta, liity postituslistalle!